Yleistä

Kuolemansyy selvitetään oleskelumaassa. Suomalainen kuolintodistus laaditaan kuitenkin pääsääntöisesti kaikista ulkomailla kuolleista suomalaisista, joilla on kotikunta Suomessa.

Vainaja voidaan haudata tai tuhkata kyseisessä maassa tai toimittaa kotimaahan haudattavaksi. Vainajan hautaamiseen Suomessa tarvitaan suomalainen hautauslupa.

Suomen ulkomaan edustustot ilmoittavat toimipiirissään kuolleesta Suomen kansalaisesta ulkoasiainministeriön konsuliasioiden yksikköön, joka taas välittää tiedon vainajan kotipaikkakunnan poliisille. Poliisi vie omaisille viestin kuolemantapauksesta, mikäli tietoa ei ole välitetty jo aiemmin.

Lisätietoja suomalaisen kuolintodistuksen ja hautausluvan saamisesta, kuolemansyyn selvittämisestä Suomessa tai väestötietojärjestelmään merkitsemisestä antaa Suomen suurlähetystö Itävallassa.

Vainajan kotiuttaminen

Vainajan omaiset huolehtivat pääsääntöisesti ulkomailla kuolleen vainajan kotiuttamisesta (arkussa tai tuhkauurnassa) Suomeen. Kyseisen maan edustusto avustaa omaisten pyynnöstä näissä järjestelyissä.

Mikäli omaiset eivät huolehdi hautaus- ja kotiuttamisjärjestelyistä, Suomen ulkomaanedustusto ottaa yhteyttä paikalliseen viranomaiseen ja vainaja haudataan maan paikallisen käytännön mukaisesti. Joissain tapauksissa vainaja kotiutetaan viranomaisten toimesta. Tällöin poliisi huolehtii vainajan kuljetuksesta ruumiinavauspaikalle Suomessa.

Matkailijan kuolemantapauksessa matkavakuutus kattaa yleensä kuolinsyystä riippumatta joko paikalliset hautauskulut tai kotiutuskulut ulkomailta. Jos matkavakuutusta ei ole omaiset vastaavat kaikista kuluista, jos he haluavat vainajan kotiutettavaksi Suomeen.

Ulkomailla kuolleen ruumis tai tuhka voidaan siunata Suomessa, jos hautaan siunaamista ei ole toimitettu aiemmin.

Hautakiviä rivissä kesäisessä Suomessa.