Suremisen ja saattamisen rituaaleja

Hautaan siunaamisen rinnalla kirkon perinteestä löytyy myös muita rituaaleja surra yhdessä ystäväänsä tai läheistään ja saattaa hänet viimeiselle matkalleen, kuten esimerkiksi kirkkokäsikirjasta löytyvät papin johtamat rukoushetket: saattohartaus, maahan kätkeminen, vainajan muistaminen ja muistohartaus.

Saattohartaus

Rukoushetki kuolleen luona eli saattohartaus vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Saattohartaus on yksityinen ja intiimi tilaisuus, jossa voi rauhassa hyvästellä vainajan. Saattohartauden voi järjestää myös silloin, kun lapsi syntyy kuolleena.

Maahan kätkeminen

Mikäli vainaja tuhkataan, uurnan lasku tapahtuu yleensä eri päivänä kuin siunaus. Omaiset voivat pyytää pappia mukaan myös uurnanlaskuun. Sen yhteydessä voidaan pitää rukoushetki (maahan kätkemisen kaava) hautapaikalla tai hartaus hautausmaan kappelissa.

Vainajan muistaminen

Vainajaa voidaan muistaa yhteisessä rukoushetkessä (vainajan muistamisen rukoushetki) tai papin toimittamassa hartaudessa, johon voi kutsua vainajan tunteneita henkilöitä. Hartauden toteuttaminen on suositeltavaa erityisesti silloin, jos vainaja siunataan tai on siunattu jossain toisessa maassa, eikä kaikkien sukulaisten, ystävien ja tuttavien ole mahdollista olla läsnä. Rukoushetken aineistoa voidaan käyttää myös muistotilaisuudessa, kuoleman vuosipäivänä tai sukukokouksessa, jossa muistetaan edesmenneitä suvun jäseniä.

Muistohartaus

Muistohartaus nimitystä käytetään yleensä jumalanpalveluksista, joissa muistellaan isompaa joukkoa kuolleita, kuten pyhäinpäivän jumalanpalveluksessa, jossa on tapana sytyttää kynttilä jokaiselle edellisen pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneelle seurakunnan jäsenelle, tietyn onnettomuuden uhreille tai jonkun historiallisen muistopäivän yhteydessä.