Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ulkomailla väliaikaisesti tai pysyvästi asuva nuori voi osallistua rippileirille Suomessa. Rippikoulun voi käydä esimerkiksi kotiseurakunnassaan. Kotiseurakunta on se seurakunta, jonka poissaolevaan väestöön on merkitty. Yleensä se on se seurakunta, josta ulkomaille on muutettu.
Jokaisessa Suomen seurakunnassa järjestetään vuosittain ainakin yksi rippileiri, suurimmissa kymmeniä. Mahdollisuuksien kirjo on laaja. Perinteisten rippileirien lisäksi tarjolla on erilaisia harrastusripareita, kaupunkiripareita ja erityisryhmien ripareita.
Myös monet kirkolliset järjestöt järjestävät rippileirejä, joihin nuoret tulevat pääsääntöisesti eri puolilta Suomea, joskus kauempaakin. Näillä leireillä nuoria yhdistää usein yhteinen herätysliiketausta tai harrastus.
Ilmoittautuminen seuraavan vuoden kesän rippileireille on edeltävän vuoden alkusyksystä. Lisätietoja eri vaihtoehdoista, ilmoittautumisesta ja maksuista saa omasta kotiseurakunnasta tai järjestön kotisivuilta.
Nuori Kirkko ry. järjestää kesäisin kansainvälisiä rippileirejä Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä, joissa yhteisenä kielenä ovat englanti ja suomi. Osallistujista noin puolet ovat ulkosuomalaisia nuoria.
Myös Helsingin seurakuntien tarjonnasta löytyy yksi kokonaan englanninkielinen rippikoulu, jos suomenkieli ei suju.
Suomalainen kirkollinen työ Saksassa järjestää rippileirejä saksankielisellä kielialueella asuville nuorille suomalaisen rippikoulusysteemin mukaisesti. Opetus ja muu ohjelma tapahtuu sekä suomeksi että saksaksi. SASU-rippikoulun kesto on noin puoli vuotta alkaen helmi-maaliskuussa järjestettävästä tutustumisviikonlopusta Saksassa ja päättyen heinäkuun lopussa tai elokuussa järjestettävään leirijaksoon ja konfirmaatioon Suomessa. Leirejä järjestetään kaksi. Puolet leiriläisistä, isosista ja ohjaajista on Suomesta, toinen puoli saksankielisissä maissa asuvia suomalaisia ja suomalais-saksalaisia nuoria ja aikuisia.
Sveitsissä suomalainen rippikoulu toteutuu kahden vuoden välein, mikäli ainakin kuusi nuorta ilmoittautuu sitovasti. Myös Itävallassa asuvat 14-16-vuotiaat suomalaiset voivat osallistua leirille. Pääopetuskielenä on suomi, mutta nuori pärjää myös saksan kielellä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä